BERARD AIT TERAPEUTISTA                                                                                                     In English


  

Nimeni on Pilar Meseguer. Olen arkkitehti ja ensimmäinen Berard AIT-terapeutti Suomessa.

 

Olen äiti, jonka molemmilla lapsilla on todettu puheen kehitysviive.

Heinäkuuhun 2009 asti luulin, että ainoa apu olisi puheterapia, mutta sitten kuulin Espanjassa Berard AIT –menetelmästä ja päätin kokeilla sitä. Kahden vuoden puheterapian jälkeen tyttäreni puhetaito oli hädin tuskin edistynyt, mutta Berard AIT –ohjelman jälkeen hän tarvitsi vain muutaman kuukauden lisää puheterapiaa. Neljä vuotta myöhemmin olimme samassa tilanteessa pikkuveljen kanssa ja Berard AIT –ohjelman menestys toistui. Nykyään lapseni kommunikoivat sujuvasti kahdella eri kielellä.

   


Päätös ryhtyä Berard AIT–terapeutiksi ja tuoda tämä ihmeellinen terapia Suomeen syntyi puheterapeutin odotushuoneessa. Muut äidit kyselivät minulta olinko huomannut kehitystä lapseni puheessa, sillä kahden, kolmen ja neljänkin vuoden puheterapian jälkeen he olivat nähneet vähän tai ei ollenkaan edistystä. He muistuttivat minua itsestäni vuosia sitten pohtimassa samaa.